Saaristokeskus Korpoström on kulttuuritalo ja vierailukeskus, jossa taide, tiede, luonto ja kulttuurihistoria kohtaavat. Saaristokeskus toimii tärkeänä alustana korkeatasoisten näyttelyiden ja kulttuuri- ja nykytaide-elämysten tarjoamiseen Saaristomeren alueella. Osa näyttelyistä on ollut tiedepainotteisia ja osa taidenäyttelyitä. Näyttelyt ovat saaneet kiitosta juuri korkeasta taiteellisesta laadustaan ja mielenkiintoisista monitieteellisistä näkökulmistaan. Näyttelytoiminnan lisäksi Saaristokeskus on tuottanut taidehankkeita, esimerkiksi kokeellisen dokumentaarisen tanssielokuvan, sekä osallistavia yhteisötaidehankkeita ja työpajoja. Saaristokeskuksessa toimii Åbo Akademin meribiologinen tutkimusasema, Metsähallituksen Saaristomeren kansallispuiston tukikohta, Turunmaan saaristosäätiö, Pro Artibuksen taiteilijaresidenssi sekä Saaristomeren Unesco Biosfäärialue, joiden toiminta ja asiantuntijuus kietoutuvat talossa tapahtuvaan kulttuuri- ja taidetoimintaan. Turunmaan saaristosäätiö on Saaristokeskuksen pääomistaja 78 % osuudella, Metsähallitus ja Paraisten kaupunki omistavat loput osakkeista.
Pro Artibus -säätiön residenssiohjelma Saaristokeskus Korpoströmissä toteutetaan yhteistyössä Åbo Akademin meribiologisen tutkimusaseman kanssa.Residenssin tarkoituksena on yhdistää ympäristö- ja merentutkimus taiteeseen. Taiteilijalla on työhuone Saaristokeskuksessa ja asuinpaikka Lillstuganissa keskuksen vieressä.. Residenssiohjelman kesto on kuusi kuukautta, ja se on suunnattu Suomessa kuvataiteen parissa työskenteleville ruotsinkielisille ammattitaiteilijoille ja kuraattoreille.
Korppoo Saaristoresidenssi – Pro Artibus
Vuoden 2026 residenssitaiteilija on Teemu Lehmusruusu

Pro Artibus ja Saaristokeskus Korpoströmillä on ilo ilmoittaa, että Teemu Lehmusruusu on kuudes taiteilijamme valittu työskentelemään Korppoon Saaristoresidenssissä.
Teemu Lehmusruusu on kuvataiteilija ja toimii tohtorikoulutettavana Aalto-yliopistossa. Paikkasidonnaisessa taiteellisessa työskentelyssään hän tutkii tapoja muodostaa käsityksiä sekä ihmisen asemaa osana moniulotteista maisemaa.
”Odotan residenssijaksolta ennen kaikkea mahdollisuutta aloittaa uutta yhteistyötä Saaristoinstituutin tutkijoiden kanssa”, kertoo taiteilija.
Teemu Lehmusruusun kuusi kuukautta kestävä residenssijakso alkaa toukokuussa 2026.
Lue koko uutinen Pro Artibuksen verkkosivuilta! www.proartibus.fi

